30.12.2010

Hei, sehän ompelee!

Poika sai vihdoinkin paidan siitä Iikku-Kiikun kankaasta. Paitaa ei ole vielä kokeiltu, mutta se on tehty samalla vanhalla kaavalla, eli eiköhän sen pitäis istua oikein hyvin.
Pikainen pyörähdys Myllyn Marimekossa aiheutti ihastumisen erääseen mekkoon. Hintaa mekolla oli aivan liikaa (n. 150€), enkä tajunnut ottaa mekosta kuvaa tehdäkseni samanlaista. Edes ystäväni Google ei löytänyt kyseisen mekon kuvaa, joten oli pakko pinnistellä muistin kanssa ja piirtää. Tuloksena yllä oleva luonnos suttuisen käsialani kanssa. Täytyykin siis pistäytyä kangaskaupassa....
Blogger käänsi taas kuvani............ murrr. Kuvassa on kuitenkin Snapple-korkkeja. Totesin yks päivä Snapple-pulloa avatessani, että niissähän on siistin näköiset korkit tarran alla. Ideana olisi käydä Tiimarissa ja ostaa rintamerkkikamoja ja tehdä parit rintamerkit.
Melkein lupasin jo itselleni lopettaa joulu-höpinät täällä blogissa, mutta sitten tajusin, että tämä koruhan on vielä esittelemättä! Kyseessä on siis Pojan tädin minulle tekemä koru. Ihana, eikö? Vielä kun saisin metsästettyä noita tyttö-helmiä jostakin.... Tämän korun helmet on ostettu Norjasta.

28.12.2010

The aftermath

Esittelyssä siis saatu ja annettuja lahjoja.
Poika rakastui lahjaksi saamaansa työkalusettiin.
Paketeista paljastui myös Puksu pikku veturi. Ostin Pojalle joululahjarahoilla Marimekon Karkulaiset-salkun, jonka löytäminen vaati noin puoli vuotta.
Hälytysajoneuvoja rakastava Poika sai ambulanssille kaveriksi saman sarjan poliisiauton.
Tekemiäni huopatossuja.
Pojan maalaamat taulut päätyivät isovanhemmille.

24.12.2010

C'est Noël

Joskus tulee kokattua arkenakin hieman hienommin, mutta juhlaan kokkaamisessa on sitä jotain. Rakastan kokkaamista (ja syömistä) ja olen todella niitä ihmisiä jotka elävät syödäkseen. Harmia vain, että kahdelle ihmiselle ei kannata kokata kovinkaan montaa lajia.... Tässä kuitenkin säkyy meidän koulupöydän antimia :) Tarjolla oli siis uuniissa paistettua lohta (mausteena suolaa ja grilliamustetta), keitettyjä ja voissa paistettuja juureksia (porkkana, lanttu, peruna) sekä voihin ja kermaan tehtyä bernaiskastiketta josssa oli katkarapuja. Myöhemmin syotiin vielä joulutorttuja, joiden luumuhillo oli korvattu vadelmamarmelaadilla ja koti- ja leipäjuustoa. Päivään mahtui tietysti myös pipareita ja suklaata enemmän kuin laki sallii.
Poika sai valtavasti lahjoja! Huomenna lahjoja tulee vielä lisää kun lähdemme vanhempieni luo. Hieman hirvittää mihin ihmeeseen ne kaikki lelut mahtuvat.... Kuvissa näkyy Pojan suosikki, eli ambulanssi. Poika rakastaa hälytysajoneuvoja ja hänen reaktionsa lahjaan olikin mahtava. Olisi pitänyt kuvata tilanne. Aivan kuin Pojan hengitys olisi salpaantunut hetkeksi hänen tunnistaessaan paketin sisällön ambulanssiksi.
Poika on valtavan suloinen ja äidillä on kotiminä päällä. Ei haittaa :)

23.12.2010

Hei, huomenna on jouluaatto!

Käytiin eilen Pojan kanssa Skanssissa tonttuilemassa. Välipalaa syötiin Café Brahessa, jonne oli ilmestynyt aivan ihana kylmäsavulohipatonki! Kylmäsavua, keitettyä kananmunaa ja vihanneksia rakastava Poika söi tosin vain täytteet ja olisi mielellään syönyt täytteet äidinkin osiosta. Patonki jaettiin 1/3 Pojalle ja 2/3 äidille, kestosuosikki porkkanakakku jaettiin tasan. Juotavaksi otettiin mansikka-kiiwi-Snapplea, johon Poika rakastui silmittömästi.

Oikeanpuoleisessa
kuvassa Poika etsiskelee lohta.
Hieman erillainen päivän asu. Tälläisiä äiti-lapsi -päivän asuja voisi ottaa useamminkin, vai mitä ovat lukijat mieltä? :)
Minibudjetin joululahjat äidille ja Pojalle. Pojalle ihana autopaita ja äidille Stieg Larssonin "Män son hatar kvinnor"-kirja ruotsinkielisenä. Ruotsinkielisenä, koska ruotsini ei ole mikään kovin vahva. Oikeastaan ruotsini on hyvin heikkoa, ja pelkään etten pääse kurssista läpi.... Siksipä ostin tuon kirjan, jonka ole jo pitkään tahtonut lukea. Ehkäpä se antaa uutta motivaatiota ruotsin opiskeluuni.
Meille tulee Pojan kanssa hieman erillainen joulu. Tai no, ehkäpä enemmän kuin hieman erillainen joulu. Kuten olen jossakin postauksessa maininnut, en välitä mistään tontuista, Joulupukista, muovikrääsästä tai oikeastaan kyllä Jeesus-lapsestakaan. Joulua meillä kuitenkin vietetään, mutta meidän tyyliimme. Hyasintti näyttää mielestäni todella hyvältä Marimekon lautasliinan kanssa decoupagetussa ruukussa ja lahjatkin voi paketoida Ikean kankaista ommeltuihin kangaskasseihin. Ehkäpä ensi vuonna hylkään kaikki lahjapaperit ja siirryn kokonaan kankaisiin ja kangaskasseihin. Tänä vuonna lahjojen itsetekemismäärä näyttää hyvältä: ostin lopulta vain 4 lahjaa (sisältäen sen autopaidan ja kirjan) suoraan kaupasta, kun itse tein 9.
Jospas minä auton saisin.... Jos saisin minkä tahansa auton ottaisin varmasti Minin. Mineissä on vain sitä jotain, kuten on myös oikeanpuoleisessa kuvassa olevassa vuonna 1970 valmistetussa pikku-Minissä. Askartelin siitä tänään korun, jonka Poika hajotti heti. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että äiti alkaisi ryöstämään hänen lelujaan omiin askarteluihinsa. Kävin sitten hakemassa nappipurkista napin, josta askartelin korun.

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät selviäisi hengissä ilman huivia. Vasemmalla puolella näkyy musta tuubihuivi, jonak ostin tänään Cybershopista kärsittyäni ensin muutaman päivän morkkista siitä, että jätin huivin aijemmin kauppaan. Huivi oli vielä viimeinen laatuaan. Oikealla näkyvä ruskea huivi on isomummoni perintöä. Huivin lapussa lukee Arola design Pirkko Mäki. Ei hajuakaan mikä on Arola tai kuka Pirkko Mäki, mutta ilmeisesti ei ole ihan halvin tapaus?

Olisikohan nyt sopiva hetki toivottaa hyvää joulua lukijoille? Ehkäpä. Hyvää joulua :)

19.12.2010

Joulusiivousta ja hamahelmiä

Törmäsin eilen Ikeassa hamahelmiin ♥ Tänään väsäsin sitten kaksi rusettia, punaisen ja pinkin. Inspiraationa toimi tietysti Minä itte! ja ei voi sanoa muuta kuin että toimii.Suoritin lauantaina joulusiivouksen. Kuva on otettu olohuoneestamme kaksi tuntia siivouksen jälkeen. Siivosin tänään uudestaan koko asunnon ja olohuone näyttää taas tuolta.....
Sain tänään valmiiksi viimeiset paketit! Saldona on 10 itsetehtyä lahjaa ja 2 ostettua. 4 on vielä paketoimatta, mutta kyllähän tässä taitaa olla vielä aikaa...?

Noita ihania lahjapapereita jäi muuten sen verran, että ensi vuonan taidan hyötykäyttää ne joulukorteissa, elleivät ne päädy aikaisemmin vaikkapa tauluiksi. Nuuka mikä nuuka :)

16.12.2010

16. päivä?

Huomenna on perjantai. Huomenna jouluaattoon on tasan viikko. Miten musta ei yhtään tunnu siltä?
Äidin sydän oli pakahtua ylpeydestä kun Pojalla oli päiväkodista kotiin tuomisina pipareita.
Näitä Marimekon raitapaitoja on taas tupsahtanut meille huuto.netin ansiosta, tällä kertaa koossa 100. Blogger käänsi jostakin tuntemattomasta syystä kuvan pystyyn, mutta tuskimpa tuo on maailmanloppu.
Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ommella keittiöön verhot! Kiinnitin lumihiutaleet verhoihin hakaneuloilla, koska sen lankatsydeemin ja verhojen yhdistelmä olisi ollu katastrofi.

7.12.2010

Rakas Joulupukki...

En ole tehnyt pitkään aikaan lahjalistaa. Tässä tulee taas haaveilua.
Jokaisen naisen sisällä asuu pieni kenkäfriikki. Oma kenkäfriikkini on jo pari vuotta metsästänyt keltaisia 360-tennareita. Myös valkoiset ja harmaat tennarit olisivat tervetullut lisä kenkätelineeseeni. Kenkiä saa mm. Kenkä Mekan verkkokaupasta. Toisaalta sisäinen kenkäfriikkini huutaa korkokenkiä. Molemmat parit ovat Spiritstoresta.
Rakastan sisustamista. Uusimmassa Kaksplussassa oli kuva City Sunday -lehtitelineestä
ja oi kyllä, ottaisin lehtitelineen epäröimättä kotiini. Ainut este on hinta. 125€ on aivan liikaa opiskelijan kukkarolle. Mulla taitaa olla aika kallis maku?
Loput esineistä/huonekaluista ovat onneksi kukkaroystävällisesti Ikeasta. Knappa-valaisin päätyy todennäköisesti vielä makuuhuoneen kattoon, samoin Snille-tuoli löytää tiensä keittiöön muitten kaltaistensa joukkoon. Poika saa jossakin vaiheessa Kura-sängyn, mutta tuskinpa ihan heti. (Poika nukkuu yhä kltisti pinnasängyssä huom huom!) Peltipurkkeja ei voi koskaan olla liikaa! Rakastan sulloa tavarat purkkeihin ja laatikoihin piiloon. Olen katsellut tuota kelloa Ikeasta varmaan vuoden päivät, mutta ne ovat aina loppu? No, ehkäpä jatkan vain Elvis-seinäkellon metsästystä.

5.12.2010

Ja sitten vielä toinen merkintä samalle päivälle..

...eli mitäs sitä onkaan taas tultu tehtyä! :)

Paidan idea lähti tästä, eli Ruttu-nutusta.
Iikku-Kiikusta tilaamani pingviinikangas saapui. Tavoitteena olisi tehdä siitä pojalle paita ja bokserit.
Sain kaitkaistua toisen puikkoni, joten tuubihuivi-projektini on ollut vähän jäissä... Kyllä se tästä.

Viikkogallupin uusi kysymys on "Onko sinulla lapsia?"

14 tee-se-itse lahjaideaa

Viikkogallupin ainut vastaaja aikoo ehkä antaa itsetehtyjä joululahjoja. Käännyttääkseni tämän ainoan vastaajan ja kaikki muut kävijät jotka eivät vastanneet tekemään itsetehtyjä lahjoja, päätin tehdä postauksen itsetehdyistä lahjoista ja toisen omista räpellyksistäni.

Lahjaidea nro 1: kynttilät
Tein näitä viime vuonna vähän huonolla menestyksellä. Massaan oli joutunut vettä ja kynttilän lanka sammui aina tasaisin väliajoin.... Muttä täältä löytyvät hyvät ohjeet.

Lahjaidea nro 2: joulukoristeet taikataikinasta
Ohjeet löytyvät täältä.

Lahjaidea nro 3: huopapallot kuuseen
Ohje taisi olla jossakin Tiimarin lehdessä? En löytänyt netistä....

Lahjaidea nro 4: tuubihuivi
Itselläni on tälläinen meneillään ja toinen pitäisi tehdä vielä ennen joulua ystävälle.... Kiirehän tässä tulee. Mutta ohjeet löytyvät täältä.

Lahjaidea nro 5: heijastimet
Omat heijastimeni aiheuttivat ihailua lähipiirissäni, joten ne sopivat pieniksi lahjoiksi.

Lahjaidea nro 6: keksit
Esim. murotaikina, johon lisätään kanelia, neilikkaa ja inkivääriä. Ikeassa oli valtavan kauniita lasipurkkeja, joihin keksin voisi asetella kauniisti ja sitten paketoida.

Lahjaidea nro 7: hamahelmikorut
Esimerkiksi tälläinen. Kelpais meikäläisellekkin.

Lahjaidea nro 8: rintaneulat/pinssit
En löytänyt netistä ohjeita, mutta Tiimarista saa rintaneulojen taustoja. Siihen vaan liimaa esim hamahelmikuvion tai vanhan näppäimistön näppäimen niin hyvä tulee.

Lahjaidea nro 9: virkatut muffinssit
Kyllä mäkin joskus otan virkkuukoukun käteen ja teen näitä... Ohjeet täältä.

Lahjaidea nro 10: päällystetty muistikirja
Näin Marimekossa aivan ihania kankaalla päällystettyjä muistikirjoja! Joku ruma muistikirjahan olisi helppo päällystää itsekkin... Henki on tämä.

Lahjaidea nro 11: sisustustaulut
Tämä sopii erityisesti niille, joilla on lapsia. Esimerkkinä käyköön tämä.

Lahjaidea nro 12: magneetit
Käytä magneetteihin vaikkapa vanhat napit, tietokoneen näppäimet tai hamahelmiä.

Lahjaidea nro 13: pipo
Pipon voi tehdä monella tavalla, esim. kutomalla, virkkaamalla tai ompelemalla. Siitä vaan koittamaan mikä on itselle paras tapa.

Lahjaidea nro 14: namut
Mitä on joulu ilman suklaata? Tein tänään riisimurokarkkeja. Nämä samat karkit kuuluivat olennaisena osana jouluvalmisteluihin jo ollessani lapsi. Ohje tulee tässä:

Riisimurokarkit:
100g kookosrasvaa
½ dl kaakaojauhetta
2dl tomusokeria
2tl vanilliinisokeria
7½dl riisimuroja

Sulata kookosrasva ja anna jäähtyä hetki. Siivilöi rasvaan kaakaojauhe, tomusokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. Lisää riisimurot. Sekoita ja anna jähmettyä kylmässä.

28.11.2010

Hey it's sunday! ....again??

Sinne meni taas yksi viikko. Aika tuntuu kuluvan niin nopeasti. Viikko kysymyksen perusteella blogiin kaivataan lisää vähän kaikkea, erityisesti juttuja Pojasta ja musta. Seuraavan viikon kysymys kuuluu "Annatko itsetehtyjä joululahjoja?" Ajattelin tehdä aiheesta ideointi/ohje postauksenkin joulukuun alussa.

Käytiin Pojan kanssa ostoksilla. Purkki ja laatikot ovat Hansan outlet-Tiimarista. Yhteensä ne maksoivat 7,47€. Kynät ovat myös Tiimarista 1,99€. Lahjapaperit ovat ihanasta pikkuputiikista nimeltä Rusetti, joka sijaitsee Hansatorin Akateemisen välissä. Rullissa on 2 metriä paperia ja ne maksoivat 2€ kappaleelta. En tiedä huomasitteko, mutta nuo valkoiset möykyt ovat sydämiä.
Ja koska sain lahjoja valmiiksi, uudet paperit ja laatikot piti heti ottaa käyttöön! Voin tehdä joulun jälkeen sellaisen "Mitä sitä tulikaan annettua lahjaksi"-postauksen :D Pitäisi vielä ostaa valkoista lahjanarua ja askarrella nimikortit paketteihin.
Puhuin eilen niistä paidoista ja kankaista. Ylhäällä on nyt se mistä puuttuivat helma ja tikkaukset. Sain sen viimeisteltyä tänään. Lisäksi leikkasin sen toisen paidan, mutta vanha täti, eli rakas ompelukoneeni, sanoi sopimuksensa irti. Mä onneton kun en ole muistanut öljytä sitä piiiiitkään aikaan, niin kone ilmoitti että hänhän ei tee enää tikkiäkään ennen kuin paikat on hoidettu. No, kyllähän mä sen koneen öljyän heti ku muistan minne laitoin ompelukoneöljyn..... Ei näin.
Mutta pallopaidan jämäkankaista syntyi Pojalle bokserit pelkällä saumurilla! Jostakin syystä Blogger käänsi kuvan pystyyn... No, ei ehkä ole maailman kamalin asia.
Lopuksi pieni taiteilija esittelee uusinta teostaan. Kuva pääsee seinälle heti kun saan jostakin aikaa ja rahaa hommata hyllyjä ja muuta pientä kivaa. Tällä hetkellä se majailee stereoitten päällä seinään nojaten. Poika muuten rakastaa painaa kättensä kuvia! Haaveilen jo paidoista, joissa on pienien käsien kuvia...

27.11.2010

Ohjeita

Mä rakastan lauantaipäiviä, kun ei ole kiire mihinkään. Aamulla voi päättää lähtevänsä Eurokankaaseen ja Tiimariin. Eurokankaasta tarttui mukaan kankaat pariin paitaan, jotka saan toivon mukaan valmiiksi huomenna. Toisesta puuttuu enää koristetikkaukset ja helman viimeistely, mutta toinen onkin vielä leikkaamattakin.... No, jos huomenna olisi aikaa.
Eräänä päivänä siivosin Pojan vaatelaatikkoa. Laitoin parhaat jemmaan, mutta käsiin jäi vielä pyörimään pari paitaa. Olen aika laiska myymään mitään, joten mietin mitä pienistä paidoista voisi tehdä. Ensimmäisestä paidasta syntyi pipo ja vieläpä ohjeitten kanssa! Ensimmäisessä kuvassa näkyy lähtötilanne, eli ehkä paita kokoa 86, keskellä näkyy miten paita on leikattu ja kolmannessa kuvassa näkyy sitten jo valmis pipo. Tämä pipo onnistuu kyllä jokaiselta poropeukalolta (:
Seuraavaksi perinteisiä joulunamuja. Vasemmalla on kermakarkkeja ja oikealla kotitekoista Dajmia. Kermakarkkien ohje on todella helppo, mutta aikaa vievä:

Kermakarkit
4dl kermaa
4dl sokeria

Sekoita kerma ja sokeri kattilassa. Kiehauta ja keittele, kunnes seos on sakeentunut, mikä kestää kauan. Kumoa esim. voideltuun vuokaan ja anna jäähtyä. Pyörittele jähmettyneestä massasta palloja ja laita karamellivuokiin. Säilytä jääkaapissa.

Tein tänään nahkatähtimagneetteja nahkatöitteni jämistä.


Käytiin Pojan kanssa Wikkellä (=Wiklundilla) sovittelemassa Nokian Hai-saappaita. Miten ne voivatkin olla niin söpöt! Ottaisin itselleni mielelläni tuollaiset keltaiset ja Pojalle siniset. Tai no, Pojalle nyt kelpaa oikeastaan mikä väri vain. Pitäisikin varmaan ostaa kumisaappaat...

26.11.2010

Pitsaperjantai!

Perjantaisin meillä on pitsapäivä. Tällä viikolla äiti oli laiska, ja päätti hakea pitsan pitseriasta. Tosin, jos mittari näyttää lukemaa -13 niin voiko pitsanhakemista kävelemällä kutsua laiskuudeksi? Kuitenkin, mukaan lähti meidän suosikkipitsa, joka sisältää herkkusieniä, sipuli, paprikaa ja ananasta. Pitsa on yksi harvoja ruokia, jonka kanssa annan Pojan juoda mehua. Siitä tuo onnellinen ilme varmaan johtuu : D
Pojan päiväkodissa oli tänää pikkujoulut, joista kuulin eilen.... Tuskailin päiväkodintädille, että "Eihä meil oo ees tonttuhattuu..." ja sain vastaukseksi "No äkkiäkös sä sellasen teet!". Ja äkkiäkös mä sellasen tein. Poika rakastui tonttuhattuunsa, mutta kulkunen vähän mietitytti.
Vaikka Poika käyttää paljon punaista ja muutenkin aika unisexejä vaatteita, pinkki on aina vähän mietityttänyt mua. Eikö se ole vähän omituista? Miten , ihminen joka vannoo aina tasa-arvon nimeen, voisin olla muka sitä mieltä, että pojat ei voi pitää pinkkiä? Pääsin lopulta yli pinkkikammostani ja ompelin Pojalle "guys can wear pink" -paidan, joka sai aikaiseksi ihailua päiväkodissa.
Veljeni käytti joskus pitkää mustaa nahkatakkia. Takki oli kuitenkin pölyttynyt kaapissa jo pari vuotta, ja kysyin voisinko saada sen uusiokäyttöön. Veljeni kiikutti takin meille, ja eilen ompelin ensimmäisen nahkatyöni ikinä! Kysessä ovat siis vasemmanpuoliset tossut. Tossut ovat valitettavasti Pojalle aivan liian isot, mutta laitan niihin vielä kuminauhan ja laitan kaappiin jemmaan. Ehkäpä huomenna ompelen pienemmät tossut...
En välitä jouluvaloista, ja mielestäni kaikki muoviset tontut ovat oksettavia ja muistuttavat, miten kaupallinen juhla joulu on. Halusin kuitenkin tehdä jotain koristetta, joten leikkasin paperista lumihiutaleita, maalasin ne liimalakalla ja sirottelin päälle sokeria. Lumihiutaleiden kuivuttua ripustin ne keittiön ikkunaan ja olen oikein tyytyväinen. Kuva ei tosin tee oikeutta hiutaleitten sokeripinnalle.
Poika on koko viikon ollut "päiväkotikuiva", ja tänäänkin hän on tehnyt kotonakin kaikki aisiansa pottaan. Tiedättekö mitä se tarkoittaa sen lisäksi, että olen valtavan ylpeä ja huokailen miten nopeasti lapset kasvavat? Se tarkoittaa sitä, että saan pian arkistoida kaikki ihanat kestovaipat. Ylhäällä pino BumGeniousin luomu AIO vaippoja, joita meidän talosta löytyy 9 kappaletta. 1 on ostettu uutena ja muut käytettyinä.
Kestoista luopumista helpottaa hieman se, että löysin Lindexistä syötävän suloisia boksereita! Lisäksi mun aivoissa raksuttaa parit paidat, joitten jämistä syntyy sitten boksereita. Paitoien lisäksi ajatuksissa pyörivät joululahjat, mutten voi paljastaa niitä kun vasta joulun jälkeen. Vähän harmittaa.

22.11.2010

Haaveilua


Maanantai-illan ratoksi esittelen muutamia asioita, jotka todellatodellatodella haluaisin omistaa.

Ensimmäinen on Eero Aarnion suunnittelema Puppy. Lähiapteekissamme on tuollainen vihreä Puppy ja Poika on aivan rakastunut siihen! Äiti tietysti tahtoisi Puppyn keltaisena.

Toinen on Design House Stocholmin Block-valaisin, jonka olen nähnyt täällä.

Listälta löytyvät myös Polarn o pyren paita ja mekko. Mekko on äitiysmekko, mutta oversizehan on muotia, eikö?

Viimeisimpänä tämänkertaisella listalla ovat Marimekon klassikko olkalaukut. Itse omistan mustan, mutta haaveilen harmaasta, punaisesta ja sinisestä yksilöstä. Ehkä vielä joskus.... Paino sanalla ehkä.