20.6.2010

Retkahduksia

Tämä viikko on ollut harvinaisen hyvä huolimatta Pojan rokosta, joka jatkuu vieläkin. Näppylät ovat jo melkein hävinneet, mutta tuskinpa meistä on huomenna Pojan serkun syntymäpäiville... Tästä huolimatta fiilikset ovat korkealla, sillä sain opiskelupaikan syksyksi. Muutto on siis lyöty lukkoon! :)
Ostin joskus vuosia sitten huivin, jossa oli sinisiä, liiloja sekä mustia raitoja. En koskaan pitänyt kyseistä huivia, ja eräänä päivänä siivotessani päätin laittaa sen kirppikamoihin. Nostaessani sen ylös huomasinkin, ettei se ollu mikään huivi, vaan kangas pala. Kangaspalasta syntyi ylhäällä oleva mekko alle tunnissa. Se on tehty uusimman Suuren käsityölehden kaavalla and i love it! Vasemmalla mekko liivin kanssa ja oikealla ilman.
Meillä kaikilla on paheita, toisilla isompia ja toisilla pienempiä. Omani kuulostavat keskivertoihmisen korvaan hieman omituisilta. Tarkoitan, että kuka 19-vuotias on koukussa leivontaan, tai ei voi vain kävellä Marimekon liikkeen ohi? Ylhäällä olevassa kuvassa on sitten tämän viikon retkahdukseni, 2 metriä Appelssiini-kangasta. Ja kukaan ei kysy hintaa tai alan itkemään.
Mulla on kukkaruukku samaa kuosia, ja työn alla muutama lisää. En osaa vielä päättää mitä kankaasta tulee, vaihtoehtoina ovat a) ilmoitustaulun päällystys ja sohvatyyny(jä) ja b) verhot ja sohvatyyny(jä). En ole mitannut vielä ilmoitustauluani (no niinpä....), joten en tiedä saisinko kankaasta ilmoitustaulun JA verhot. Mutta täytyy mitata. Ensin täytyy kyllä tuunata ne ruukut.
***
Jokainen, joka on lukenut yhdenkin merkinnän tätä blogia tietää, että olen ihan onneton ton leipomisen kanssa. Pitäisi varmaan alkaa johonkin muffinssilakkoon. Ei, silloin leipoisin kaikki kaapit täyteen keksejä ja leivonnaisia ja kuivakakkuja... Alla kuitenkin valtava kasa moccamuffinsseja, jotka on tehty mokkapalojen ohjetta muunnellen. Vuuat ovat Ikeasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!