30.5.2010

Viikon saldo

Kävimme eilen siskoni tytön 2-vuotisjuhlissa. Oli mukavaa saada taas laittaa Pojalle kauluspaita. Paita on muuten kokoa 70, ja se on ostettu Pojan nimiäisiin yli vuosi sitten. Paita oikeastaan vasta nyt sopivan kokoinen. Takin olen tehnyt vanhoista housuistani, hattu on HM ja farkut ja sukat Lindex.
Yläpuolella on syntymäpäiväsankarin kortti, itse tehty tietenkin. Kortti sai vähän innokkaan vastaanoton ja edellisen kerran kun näin sen, niin siitä puuttui puolet terälehdistä...
Tajusin perjantaina, etten ollu leiponut tällä viikolla mitään! Tänä aamuna syntyivätkin siis Tazzamuffinssit ja puoleen väsäsin vielä kuorrutteenkin. Unohdin laittaa viime viikon postaukseen alla olevan kakun, jonka leivoin isäni syntymäpäiville. Kakun täytyy joka vuosi olla samanlainen: paljon kermaaahtoa, täytteenä mansikkaa ja päällä Fazerin sinistä ja kettukarkkeja.

23.5.2010

Mikä viikko!

Maanantaina lähdimme Pojan kanssa kohti Helsinkiä ja Kamppia, josta minun oli
määrä hakea materiaaleja ReUse Republicin ja Kampin järjestämään kilpailuun. Materiaaleiksi lähtivät Polarn o pyreen huppari kokoa 146/152, Onlyn mekko ja legginssit. Kuvassa mekko on valmiina ylläni. Ompelin sen omilla mekoillani vähän siinä toivossa, että jos voittoa ei tule niin voisin kyllä ottaa mekkoni takaisin ;D Selkä osa ei pääse oikeuksiinsa, koska en millään saa kuvattua sitä itse. Kuvaisin sen kyllä sovitusnnuken päällä, mutta kamerasta loppui akku enkä löydä sen laturia mistään, joten kaikki 0 lukijaa saavat nyt tyytyä kännykkäni antimiin.
***
Tällä viikolla saapui myös huuto.netin antimia, nimittäin Pojalle uusi paita (TAAS!!) ja Marimekon tuunausta kaivannut olkalaukku minulle. Harmittaa etten tajunnut ottaa kuvaa laukusta ennen värjäystä, tuo kuva on otettu vasta värjäyksen jälkeen. Mutta pääasiahan on, että laukku näyttää nyt aivan uudelta! Siitä pitäisi vain ratkoa huonokuntoinen nimitasku pois, mutta hukkasin ratkojani... Niinpä.

9.5.2010

Hyvää äitienpäivää!

Löysin eilen kaapistani tuon vasemmassa kuvassa olevan takin. Tein sen joskus 7. luokalla ja sen napit ovat oikeasti indigot, eivät valkoiset. Oikealla on itselleni ostamia äitienpäiväkukkia. Ruusut ovat Reilun kaupan, neilikat ihan vain tavallisia ja maljakkona toimii vanha lasipurkki. Tuoksu on mahtava!
***
Ja mitä olisi äitienpäivä ilman kakkua! Väänsin tollasen vähän tylsän peruskakun. Sisältä löytyy metsämarja-sosetta, rahkaa, kermavaahtoa ja hyytelösokeria. Päällä kermavaahtoa, mansikoita ja hyytelösokeria. Oli hyvää, paitsi että kermavaahto "vuosi". Kui mä en ikinä tajuu ostaa jotain kunnollista kermavaahtoa joka ei aiheuttais ylimääräsiä sydementykytyksiä...

6.5.2010

Vasemmalla Vilan mekko/paita Studio25:destä. Keskellä ylhäällä kangasostokset Eurokankaasta: 60cm musta-vihreää ohutta puuvillakangasta ja 2,5m mustaa tylliä. Alhaalla kummitätini lähettämiä Marimekon servettäjä ja tuunaamani ruukku. Oikealla huuto.netistä ostamani Jokapoika-paita joka saapui vihdoin ja viimein!!

Mulla ei ole vielä hajuakaan mitä teen tosta pallokankaansta, mutta varmaan jotain Pojalle. Ehdotuksia otetaan vastaan :)

3.5.2010

Ufo ja muffinsseja





Me ei koskaan selvittykkään vapputorille. Pojan turvaistuin oli jäänyt äitini autoon ja äitini oli lähtenyt töihin. Vasemmalla on mekko, joka mun piti laittaa päälle. Oikealla ufo, jonka tein vappupäivänä Pojan nukkuessa. Täytyy joku päivä ommella sille silmät. Toisaalta se on aika kiva ilmankin...




Sitruunamuffinssit
Pohja:
1dl sokeria
1dl tomusokeria
1½rkl hunajaa
5 munaa
2½dl vehnäjauhoja
2-3tl leivinjauhetta
1½tl Lidlin vaniljasokeria
Päällä:
paketillinen sitruunatuorejuustoa
paketillinen rahkaa
tomusokeria ja vaniljasokeria