28.11.2010

Hey it's sunday! ....again??

Sinne meni taas yksi viikko. Aika tuntuu kuluvan niin nopeasti. Viikko kysymyksen perusteella blogiin kaivataan lisää vähän kaikkea, erityisesti juttuja Pojasta ja musta. Seuraavan viikon kysymys kuuluu "Annatko itsetehtyjä joululahjoja?" Ajattelin tehdä aiheesta ideointi/ohje postauksenkin joulukuun alussa.

Käytiin Pojan kanssa ostoksilla. Purkki ja laatikot ovat Hansan outlet-Tiimarista. Yhteensä ne maksoivat 7,47€. Kynät ovat myös Tiimarista 1,99€. Lahjapaperit ovat ihanasta pikkuputiikista nimeltä Rusetti, joka sijaitsee Hansatorin Akateemisen välissä. Rullissa on 2 metriä paperia ja ne maksoivat 2€ kappaleelta. En tiedä huomasitteko, mutta nuo valkoiset möykyt ovat sydämiä.
Ja koska sain lahjoja valmiiksi, uudet paperit ja laatikot piti heti ottaa käyttöön! Voin tehdä joulun jälkeen sellaisen "Mitä sitä tulikaan annettua lahjaksi"-postauksen :D Pitäisi vielä ostaa valkoista lahjanarua ja askarrella nimikortit paketteihin.
Puhuin eilen niistä paidoista ja kankaista. Ylhäällä on nyt se mistä puuttuivat helma ja tikkaukset. Sain sen viimeisteltyä tänään. Lisäksi leikkasin sen toisen paidan, mutta vanha täti, eli rakas ompelukoneeni, sanoi sopimuksensa irti. Mä onneton kun en ole muistanut öljytä sitä piiiiitkään aikaan, niin kone ilmoitti että hänhän ei tee enää tikkiäkään ennen kuin paikat on hoidettu. No, kyllähän mä sen koneen öljyän heti ku muistan minne laitoin ompelukoneöljyn..... Ei näin.
Mutta pallopaidan jämäkankaista syntyi Pojalle bokserit pelkällä saumurilla! Jostakin syystä Blogger käänsi kuvan pystyyn... No, ei ehkä ole maailman kamalin asia.
Lopuksi pieni taiteilija esittelee uusinta teostaan. Kuva pääsee seinälle heti kun saan jostakin aikaa ja rahaa hommata hyllyjä ja muuta pientä kivaa. Tällä hetkellä se majailee stereoitten päällä seinään nojaten. Poika muuten rakastaa painaa kättensä kuvia! Haaveilen jo paidoista, joissa on pienien käsien kuvia...

27.11.2010

Ohjeita

Mä rakastan lauantaipäiviä, kun ei ole kiire mihinkään. Aamulla voi päättää lähtevänsä Eurokankaaseen ja Tiimariin. Eurokankaasta tarttui mukaan kankaat pariin paitaan, jotka saan toivon mukaan valmiiksi huomenna. Toisesta puuttuu enää koristetikkaukset ja helman viimeistely, mutta toinen onkin vielä leikkaamattakin.... No, jos huomenna olisi aikaa.
Eräänä päivänä siivosin Pojan vaatelaatikkoa. Laitoin parhaat jemmaan, mutta käsiin jäi vielä pyörimään pari paitaa. Olen aika laiska myymään mitään, joten mietin mitä pienistä paidoista voisi tehdä. Ensimmäisestä paidasta syntyi pipo ja vieläpä ohjeitten kanssa! Ensimmäisessä kuvassa näkyy lähtötilanne, eli ehkä paita kokoa 86, keskellä näkyy miten paita on leikattu ja kolmannessa kuvassa näkyy sitten jo valmis pipo. Tämä pipo onnistuu kyllä jokaiselta poropeukalolta (:
Seuraavaksi perinteisiä joulunamuja. Vasemmalla on kermakarkkeja ja oikealla kotitekoista Dajmia. Kermakarkkien ohje on todella helppo, mutta aikaa vievä:

Kermakarkit
4dl kermaa
4dl sokeria

Sekoita kerma ja sokeri kattilassa. Kiehauta ja keittele, kunnes seos on sakeentunut, mikä kestää kauan. Kumoa esim. voideltuun vuokaan ja anna jäähtyä. Pyörittele jähmettyneestä massasta palloja ja laita karamellivuokiin. Säilytä jääkaapissa.

Tein tänään nahkatähtimagneetteja nahkatöitteni jämistä.


Käytiin Pojan kanssa Wikkellä (=Wiklundilla) sovittelemassa Nokian Hai-saappaita. Miten ne voivatkin olla niin söpöt! Ottaisin itselleni mielelläni tuollaiset keltaiset ja Pojalle siniset. Tai no, Pojalle nyt kelpaa oikeastaan mikä väri vain. Pitäisikin varmaan ostaa kumisaappaat...

26.11.2010

Pitsaperjantai!

Perjantaisin meillä on pitsapäivä. Tällä viikolla äiti oli laiska, ja päätti hakea pitsan pitseriasta. Tosin, jos mittari näyttää lukemaa -13 niin voiko pitsanhakemista kävelemällä kutsua laiskuudeksi? Kuitenkin, mukaan lähti meidän suosikkipitsa, joka sisältää herkkusieniä, sipuli, paprikaa ja ananasta. Pitsa on yksi harvoja ruokia, jonka kanssa annan Pojan juoda mehua. Siitä tuo onnellinen ilme varmaan johtuu : D
Pojan päiväkodissa oli tänää pikkujoulut, joista kuulin eilen.... Tuskailin päiväkodintädille, että "Eihä meil oo ees tonttuhattuu..." ja sain vastaukseksi "No äkkiäkös sä sellasen teet!". Ja äkkiäkös mä sellasen tein. Poika rakastui tonttuhattuunsa, mutta kulkunen vähän mietitytti.
Vaikka Poika käyttää paljon punaista ja muutenkin aika unisexejä vaatteita, pinkki on aina vähän mietityttänyt mua. Eikö se ole vähän omituista? Miten , ihminen joka vannoo aina tasa-arvon nimeen, voisin olla muka sitä mieltä, että pojat ei voi pitää pinkkiä? Pääsin lopulta yli pinkkikammostani ja ompelin Pojalle "guys can wear pink" -paidan, joka sai aikaiseksi ihailua päiväkodissa.
Veljeni käytti joskus pitkää mustaa nahkatakkia. Takki oli kuitenkin pölyttynyt kaapissa jo pari vuotta, ja kysyin voisinko saada sen uusiokäyttöön. Veljeni kiikutti takin meille, ja eilen ompelin ensimmäisen nahkatyöni ikinä! Kysessä ovat siis vasemmanpuoliset tossut. Tossut ovat valitettavasti Pojalle aivan liian isot, mutta laitan niihin vielä kuminauhan ja laitan kaappiin jemmaan. Ehkäpä huomenna ompelen pienemmät tossut...
En välitä jouluvaloista, ja mielestäni kaikki muoviset tontut ovat oksettavia ja muistuttavat, miten kaupallinen juhla joulu on. Halusin kuitenkin tehdä jotain koristetta, joten leikkasin paperista lumihiutaleita, maalasin ne liimalakalla ja sirottelin päälle sokeria. Lumihiutaleiden kuivuttua ripustin ne keittiön ikkunaan ja olen oikein tyytyväinen. Kuva ei tosin tee oikeutta hiutaleitten sokeripinnalle.
Poika on koko viikon ollut "päiväkotikuiva", ja tänäänkin hän on tehnyt kotonakin kaikki aisiansa pottaan. Tiedättekö mitä se tarkoittaa sen lisäksi, että olen valtavan ylpeä ja huokailen miten nopeasti lapset kasvavat? Se tarkoittaa sitä, että saan pian arkistoida kaikki ihanat kestovaipat. Ylhäällä pino BumGeniousin luomu AIO vaippoja, joita meidän talosta löytyy 9 kappaletta. 1 on ostettu uutena ja muut käytettyinä.
Kestoista luopumista helpottaa hieman se, että löysin Lindexistä syötävän suloisia boksereita! Lisäksi mun aivoissa raksuttaa parit paidat, joitten jämistä syntyy sitten boksereita. Paitoien lisäksi ajatuksissa pyörivät joululahjat, mutten voi paljastaa niitä kun vasta joulun jälkeen. Vähän harmittaa.

22.11.2010

Haaveilua


Maanantai-illan ratoksi esittelen muutamia asioita, jotka todellatodellatodella haluaisin omistaa.

Ensimmäinen on Eero Aarnion suunnittelema Puppy. Lähiapteekissamme on tuollainen vihreä Puppy ja Poika on aivan rakastunut siihen! Äiti tietysti tahtoisi Puppyn keltaisena.

Toinen on Design House Stocholmin Block-valaisin, jonka olen nähnyt täällä.

Listälta löytyvät myös Polarn o pyren paita ja mekko. Mekko on äitiysmekko, mutta oversizehan on muotia, eikö?

Viimeisimpänä tämänkertaisella listalla ovat Marimekon klassikko olkalaukut. Itse omistan mustan, mutta haaveilen harmaasta, punaisesta ja sinisestä yksilöstä. Ehkä vielä joskus.... Paino sanalla ehkä.

21.11.2010

Sunnuntai

Sunnuntait ovat meillä hömppäpäiviä, joina äiti ompelee ja Poika leikkii ja käymme kaupoissa ja löhöämme pitkään sängyssä. Tänä sunnuntaina olen ommellu aika kasan ylhäällä näkyviä heijastimia. Niitä on 17 kappaletta, ja niihin on taakse ommeltu hakaneula. Mielestäni ne ovat vallan suloisia.
Poika oli perjantain ja lauantain välisen yön isällään, joten päätin lauantaina lähteä kiertelemään kauppoja. En voinut vastustaa Marimekkoa ja sieltä löytyi aivan pojan näköinen paita. Hintaa paidalla taisi olla 39€, eli aivan liikaa opiskelijabudjetilleni. Mutta ehkäpä paita löytää tiensä meille joulun jälkeen, tai jopa jouluksi.
Kuolattuani Marimekon tuotantoa, suuntasin UFFille, jossa minua odotti yllä oleva huivi. Hintaa 6€, eli oikein sopivasti. UFFilla oli myös ihania venäläishuiveja, mutta kyllä niillä oli hintaakin. 16€! Se on aika paljon käytetystä huivista... Tosin tiedän, että ne huivit myös säilyvän monta sukupolvea oikein hoidettuina.
Päätin eräänä päivänä pestä valtaosan talon tennareista. Koneeseen päätyi kaksi paria tennareitani, sekä kaksi paria Pojan tennareita. Koneessa pestävät kengät ovat hieno keksintö, mutta niiden kuivatus on aina ollut ongelmallista. Tällä kertaa teinkin tennarimobilen, eli jätin tennareitten nauhat kiinni viimeisistä rei'istä, käänsin lapun niiden alta ulos ja solmin kengät nauhoista IKEAn kuivausmustekalaan. Toimii! Kuva on vasemmalla. Oikealla taas on tennarit, jotka laitoin myyntiin huuto.nettiin. Ne löytyvät täältä http://www.huuto.net/kohteet/ruudulliset-kolme60-tennarit-koko-37/157334087
Jostakin kumman syystä Pojan vaippa vuotaa silloin tällöin öisin. Ompelin siihen kuvassa näkyvän suojuksen Myllymuksun PUL-kankaasta, jota löysin kaapistani.

Blogi sai tänään myös viikkokyselyn! Ensimmäisessä gallupissa tiedustellaan, mitä lukijat kaipaisivat blogiin, esim. enemmän ompeluksia, ohjeita, juttuja pojasta ym. Rohkeasti vastaamaan :)

20.11.2010

Mihin aika katoaa?

Rakkaat kaksi lukijaani. Olen pahoillani tästä blogauskatkoksesta ja koitan olla tästä eteenpäin parempi blogaaja :) Sitten onki aika esitellä mitä me ollaan Pojan kanssa tämän katkoksen aikana tehty.

Näin jossakin blogissa, miten joku oli painanut vanhoilla c-kaseteilla. Tietysti tahdoin myös kokeilla, ja suuruudenhulluna ihmisenä painoin koko kaksimetrisen trikookankaan. Vasemmalla näkyy kangas, keskellä Poika esittelemässä paitaansa ja oikealla sitten minä.

Voi lahjat! Poika täytti kaksi lokakuun alussa ja sai vanhemmiltani lahjaksi kaksi nukkea, sekä aivan ihanan nukenpinnasängyn, joka näkyy oikealla. Äitini löysi sen kierrätyskeskuksesta(?), isäni korjasi sen ja he vielä maalasivat sen toiveestani keltaiseksi.


Isäni sai isänpäivälahjaksi ukki-paidan. Hän oli puhunut ukki-paidasta jo monta vuotta, joten tuunasimme Pojan kanssa hänelle sellaisen. Kuvissa näkyy paidan etupuoli. Takapuolen kuvat hävisivät jonnekkin...
Nuorempi siskontyttöni täytti vuoden, joten ompelin hänelle pinkin tyllihameen. On kuulemma ollut mieluisa.
Poika pääsi "auttamaan" äitiä suklaamuffinssien leipomisessa.
Ja viimeinen kuva. Voi olla, että mietitte mitä tuo lattialla oleva sininen on. No, se on tekstiilitussia, joka lähtee lattiasta (ja pöydästä) käsidesillä. Käsidesillä saa myös lyijykynän pois ovista, pöydistä ja seinistä.