29.5.2013

Tj 2,5


Koti alkaa näyttää juhlakuntoiselta, keittiön tasot täyttyvät lautasista ja jääkaappi kakuista ja leipomistarvikkeista. Piha sai 25 uutta laattaa ja keittiö kaksi uutta tuolia. Mä sain stressilevelini tappiin! Vielä jaksaa pari päivää pinnistellä. Onneksi ensi viikko on lomaa keskiviikon pääsykokeita lukuunottamatta. 

27.5.2013

Nuuka on nuuka

Idea lähti Hupsistarallaa-blogin postauksesta, Pojan huoneen lelukaaoksesta ja nuukuudessa säästetystä rikkinäisestä IKEAn laatikosta.Syntyi Ivana Helsingin Teltta-kuosinen, siihen Expedit-hyllyyn täydellisestä mahtuva kori leluille hintaan 2,40€. Me likey.

26.5.2013

Uhmaiässä

Pysähdyin tänää tuijottamaan blogin banneria. Siis sitä vanhaa banneria, jossa Poika istuu kaksoistutkintoni ensimmäisenä vuonna kansantautien muistiinpanojeni päällä ja leikkii muovieläimillä. Sitä, jossa on ensimmäinen ikinä tekemäni pipo ja sitä, jossa jossa on yksi ensimmäisistä onnistuineista juustokakuistani. Seuraavaksi tuijotin blogin kuvausta, jossa puhutaan pienestä Pojasta ja elämästä kaksoistutkinnon keskellä. Mitäs kun Poika ei ole enää pieni? Mäkin olen lusinut kaksoistutkintoni 5 päivän päästä. 
     Tämä blogi on ollut pystyssä kolme vuotta ja vajaan kuukauden. Tuona aikana on tapahtunut huomaa kasvua monellakin saralla. Pojasta kasvoi iso pienimies, musta kasvoi (melkein) hoitoalan ammattilainen ja blogista sosiaalisesti hyväksyttävä harrastus. Odotan innolla mihin seuraavat kolme vuotta vievät. Toivottavasti löydymme Pojan kanssa tuolloin molemmat koulusta, käsityöinto on yhä tallella ja jauhopeukalo messissä. Niin, ja teen taas blogille uuden bannerin.
     Blogini tuskin suuttuu jos toivotan sille hyvää syntymäpäivää melkein kuukauden myöhässä? Nää, musta tuntuu että tämä on aika rento tapaus. Onnea rakas uhmaikäinen blogini ♥ 

25.5.2013

Viherpeukalon kevätisku




tomaatintaimi Ruohonjuuresta
vadelmat mummolasta (viime vuonna), herneet pussista
auringonkukat siemenistä
erilaisia salaatteja siemenistä
jäävuorisalaatti kaupan salaatista
pinaattia siemenistä

23.5.2013

Adrenaliinipasteijat

Koulupäivän vierähdettyä HFR:n parissa oli vaakaa pakko tasapainottaa jollain, ja tänään se jokin oli savulohi-rukola-pinaatti-kevätsipulipasteijat, joiden päälle tuli heiteltyä vielä pellavansiemeniä. Tämän päivän satsista osa hävisi parempiin suihin ja osa meni pakkaseen. Täytyy hakea huomenna lisää lehtitaikinaa ja tehdä toinen satsi pakkaseen odottelemaan juhlia.

20.5.2013

Juustonaksumonsteri 45v

 Isäni on oikea juustonaksumonsteri ja hänen mukanaan meille oli kulkeutunut aimo kasa tyhjiä juustonaksupusseja. Tänään juustonaksupusseista syntyi kaikkien kauppakassijen ja tee-se-itse -lahjojen aatelia, suunnilleen pienen ikeakassin kokoinen juustonaksukassi juuri sopivasti juustonaksumonsterin 45-vuotissyntymäpäiville. Uskaltaisin väittää, että jos joku väittää nähneensä siistimmän kauppakassin, se valehtelee. 

PS. Ylin kuva on päivän kakusta. Käytiin vapaapäivän kunniaksi taas yllättäen torilla ostamassa mansikoita ja muita herkkuja.

19.5.2013

Tj 13

Perjantaina uunista putkahti ulos taas uusi kakku. Tällä kertaa kyseessä oli tavallinen juustokakku ilman sen kummempia ylimääräisyyksiä. Pohja paljastui tunkkaiseksi, mutta huomasin jälkikäteen voin olleen vanhaa. Noh, kyllähän tällä viikolla ehtii vielä muutamat koekakut vääntämään. 

16.5.2013

Ufoja

 Kesän alkamisen kunniaksi (kyllä, kesä on alkanut, sillä poltin tänään itseni käsistä, rinnasta ja naamasta ja olen viettänyt koko päivän ilman villasukkia) voisin esitellä neulomispuolen ufojani. Ufojen esittelyn taustalla on oikeastaan tälläinen ryhtiliike niiden loppuun tekemisestä, sillä puikot syyhyävät jo uutta projektia. Tällä hetkellä puikoilta löytyy punaiset lapaset pojalle, mintunsävyinen (kuva vääristää sävyä) pipo mulle ja mustat palmikkosukat mulle. Kyllä mä noi vielä teen loppuun, mutta kesän tultua kiire on hävinnyt tyystin. Täytyy toivoa, että kesätyöt alkaisivat yövuoroilla niin saisin tehtyä ufoni loppuun..

13.5.2013

Antiströmsökimppu ja muita äitienpäivän pöydäntäytteitä

Leivoin viime postauksessa kovasti kakkuja. Syntyi pari katastrofikakkua, eli niitä, joitten tekemisessä kaikki menee pieleen. Tein suklaajuustokakun (ohje) pohjan öljyyn voin sijasta ja siitä tuli, noh, erikoinen. Mutta kakku maistui muuten mainiolta. Ideana olisi kehitellä ohjetta vähän ennen valmistumisjuhlia. Äiti-kakku on oikeasti murupiirakka paistettuna kattilassa (en suosittele, sillä taikina ei kypsy kunnolla ja menee kaikin puolin ihan mettään). Ohjeenkin hukkasin jo, mutta samantyylinen löytyy täältä
Mutta tuo kukkakimppu! Kukkakimppu tuli äidiltäni, joka oli tehnyt sen jonkun ruotsalaisen puutarhasarjan innoittamana (ei ollut kuulemmä Strömsö). Ihanaihanaihana 

11.5.2013

Vilkaisu tulevaan

 Kauheasti täällä syntyy jotain, mutta vielä ei voi paljastaa, että mitä. Täytyy varjella salaisuutta äidiltä, you see. Mutta huomenna ollaan taas hieman viisaampia.

10.5.2013

Rakkaalla vaatteella on monta nimeä

Onepiece, jumpin, collegehaalari tai ihan vaan potkupuku. Mutta tämmösen mä sitten hurauttelin eilen illalla iltaprojektiksi. Hintaa kertyi yksi vesikello, sillä college oli hupparin (click) jämäkankaista, vetoketju joku ikivanha laatikkoon unohtunut ostos ja kaavat tulivat äidiltäni saadusta lehdestä (Suuri Käsityö 3/2013). Mutta siis se vesikello.... Huomaa, ettei ole tullut ommeltua kun sain vesikellon saksista kankaita leikatessa! Täytyy ilmeisesti alkaa karaisemaan käsiä. Mutta Poika tykkään uudesta puvustaan, ja sehän on se pääasia.

8.5.2013

Tankoparsakausi avattu

Voi luoja... Miten se voi olla niin hyvää? Tankoparsassa vaan on sitä jotain.Turun parhaat (ja halvimmat!) parsat tuntuu löytävän poikkeuksetta torilta. Tänäänkin kaksi nippua tankoparsaa maksoi yhteensä 2€. Keräsin alle kympillä meille jo aika kassin kasviksia, joiden kanssa heltorstaikin menee sutjakkaasti. Nam.

6.5.2013

Tarina mummon uusista sohvatyynyistä

 Olipa kerran mummo, jonka sohvilla makoili vanhoja, kulahtaneita sohvatyynyjä. Mummo alkoi olla kovin tyytymätön tyynyihinsä, muttei oikein keksinyt mitä tyynyille olisi tehnyt. Sitten mummo löysi Marimekon tehtaanmyylästä kauniita alennuskankaita ja pyysi tytärtään ompelemaan niistä sohvatyynynpäällisiä. Tytär suostui ja pian mummo toikin tyttärensä asunnolle kaksi pussia, jotka sisälsivät viittä kangasta, kaksi ja puoli vanhaa tyynyä sekä vanua. Sitten tytär ompeli ensin poikansa kanssa sisustyynyt vanhoista lakanoista, sellaiset käytännölliset 50x50cm, ja sitten irtopäälliset mummon tuomista kankaista ja nurkkiin keräntyneistä vetoketjuista ja niin mummo sai uusia sohvatyynyjä.


4.5.2013

Laiminlyöntipostaus


 Oletteko huomanneet, että bloggaajan laiminlyötyä blogiaan täytyy tehdä postaus, joka sisältää täysin randomeja ennen julkaisemattomia kuvia, anteeksipyyntöjä ja selityksiä kiireydestä? Yllä suosikkejani kuukauden sisällä otetuista kuvista. Jos yhtään lohduttaa, niin keskeneräisiä kutomuksia löytyy kolme, valmiita sisustusprojekteja yksi ja keskeneräisiä toinen, ompeluhommia muutama ja mahtavia shoppailulöytöjäkin useampi, joiden lisäksi löysin päättäjäismekon (jeij!). Kyllä niitä postauksia alkaa taas tippumaan, nou hätä.



1.5.2013

Vappuja!

Hot dogeja, munkkeja, simaa, Angry Birds -pallo ja puolet Tigerin valikoimasta? Löytyy! 

Vappuja!