14.8.2013

Omenahilloa!

Pääsin eilen vaihtoringin kautta poimimaan itselleni omenoita ja sain samaisen ringin kautta tänä aamuna omenoita vielä lisää. Tänään tein sitten ensimmäistä kertaa elämässäni hilloa. Tuli mielettömän hyvää! En olisi ikinä uskonut, että hillon tekeminen on niin helppoa. Mitä nyt poltin parit kattilat pohjaan... Mutta ohjetta vaan kehiin:

Omenahillo, kolme purkkia

5 litraa kuorittuja ja siistittyjä omenanpaloja
2,5dl vettä
6dl hillosokeria

Vaihe 1 (ensimmäinen kuva): Kuori ja siisti ne omenanpalat. Jäljen ei täydy olla huipputarkkaa kuorimisen suhteen, mutta suosittelen lämpimästi siemenkotien poistamista.
Vaihe 2 (toinen kuva): Heitä kattilaan vesi ja omenat. Muista sekoitella, ettei tarvitse jälkikäteen kuurailla niitä kattiloita! Kun omenat alkavat pehmenemään, heitä mukaan hillosokeri. 
Vaihe 3 (kolmas kuva): Jos omenoiden luonnolliseen mössööntymiseen tuntuu menevät ikuisuus, voi prosessia hieman avittaa vaikka perunanuijalla. Sauvasekoitintakin voi kokeilla jos tahtoo hillostaan oikein sileää.
Vaihe 4 (vapaaehtoinen): Mikäli haluat hilloon hieman karamellimaisempaa makua, laita hillo vuokaan ja tunniksi uuniin. Tästä johtuu neljännessä kuvassa olevien hillojen sävyerokin (tummat ovat käyneet uunissa).
Vaihe 5: Purkitus! Perusidea on, että kuuma hillo laitetaan kuumiin purkkeihin. Putkit täytetään ihan piripintaan, sitten putsaus ja kansi kiinni. Lisätietoa purkituksesta ja säilytyksestä löytyy esim täältä.

Meillä on omenoita vielä kauppakassillinen, joten hillotalkoot jatkuvat kunhan saan huushollin isoimmat kattilat puhtaiksi. Niin, tai lainaan vanhemmilta lisää kattiloita.

2 kommenttia:

Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!