Happy Halloween

 Kävin koulun jälkeen ostamassa Pojalle sen luurankopuvun ja kasan kurpitsoja. Lienee tarpeetonta sanoa, että Poika oli revetä onnesta saapuessaan päiväkodista kotiin ja linnottauduimmekin heti kylpyhuoneeseen kaivertammaan kurpitsoja. Sottaisaa puuhaa, mutta eiköhän me oteta tää ensi vuonna uudestaan!

Rakas, outo lapseni

Poika toi päiväkodista mukanaan kuvassa olevan piirrustuksen. Pikkumiehen piirrustuksista keskustelu saa usein koomisiakin piirteitä, meillä kun ei piirrellä mitään autoja. Tähän piirrustukseen on selkeästi piirtynyt parin viikon mielenkiintoisimmat oppimisjutut. Kysyinkin Pojalta miksi hän on minkäkin piirtänyt.

Lämpömittari: "Että me voidaan tietää kuinka paljon lämpöä on"

Liikennevalot: "Se näyttää hiljaisuuden" (Pojan päiväkodissa on siis desipelejä mittaava laite, joka ilmoittaa äänenvoimakkuuden liikennevaloilla)
Keuhkot ja silmätulehdukset (=alaosan ihmishahmot ja keskellä oleva liila "puu"): "Ne on mun oppimisjuttuja, niin ku koululaisilla"
Kukan runko: "Että voidaan nähdä kukkien luonto"
Veriympyrä (eli se, joka näyttää auringolta): "Koska ihminen tarvitsee verta"

Onhan se vähän outo, mutta kovin rakas. Onneksi äitinsäkkin on outo ja usein vielä samalla tavalla. 

Lämpöä tulevaan talveen, osa 1

Toppapuku Polarn O. Pyret 119€ | Huppari ja housut H&M 24,95€ | Topattu maihinnousutakki 39,95€
Kurkistusaukko2-pyjama Marimekko 34€ | Bokserisetti H&M 9,95€ | Hälytysajoneuvot-paita Småfolk 25€

Silmää miellyttävien talvivaatteidein metsästäminen jälkikasvulle sopivaan hintaan taitaa olla nykysuomalaisen sisun malliesimerkki. Jos puku on hyvännäköinen, se maksaa maltaita. Jos puku on halpa, se ei miellytä silmää. Kävimme tänään Pojan kanssa toppapukuneuvottelua ja päädyimme punaiseen, joka oli Pojan toivelistalla kakkosena heti mustan jälkeen. Musta ei tule kysymykseenkään, koska Turun talvessa on lunta ehkä kuukausi. Loput ajasta täällä on vain pimeää. Näkyvyydellä on kuitenkin hintansa, sillä kaunis punainen toppapuku maksaa 119€ ja se musta olisi maksanut H&M:llä 59,95€. Toivotaan, että veronpalautukset tulevat ennen kunnon pakkasia, ettei mun tarvitse pyörtää päätöstäni... Sanoin kyllä Pojallekkin, että jos voitan lotossa, ostan hänelle sen Mini Rodinin ihanan pandapuvun.

Poika hyppi riemuissaan nähtyään tuon luurankosetin ja maihinnousutakkikin tuntui miellyttävän. En tiedä millainen show tuosta Hälytysajoneuvot-paidasta olisi saatu. Se on meinaan sen verran poikamainen, että taidanpa tilata moisen pukin konttiin. Supersankaribokserit myös suorastaan huutavat Poikaa!

Marimekon pyjama on puhtaasti äidin valitsema. Kyllähän se Pojalle sopisi ja kyllähän Poika viihtyykin iltaisin pyjamassa, mutta tuskimpa Purkistusaukko olisi Pojan ensimmäinen valinta Marimekonkaan valikoimasta. Jos Pojan päästäisi vapaasti valitsemaan jotain Marimekon valikoimasta, niin hän ottaisi luultavasti jotain jossa on autoja tai raitoja, tai sitten Siniverinen-kangasta, joka tuntuu kovasti miellyttävän pikkumiehen silmää.

Viimeinen tamppaus

 Sain tänään jonkun kummallisen mielenhäiriön ja päätin tampata nurkassa lojuneet räsymatot. Matot ovat olleet lomautettuina elokuun lopulta blogimaton muutettua olohuoneeseen. Tamppauksen ansiosta vasemman puoleisin matoista pääsee meidän keittiöön ja kaksi muuta uusiin koteihin. Keskimmäinen muuttaa ystävälleni ja oikean puoleinen veljelleni. Toisaalta harmittaa luopua noista söpöliineistä, mutta tiedän, etteivät ne pääse meillä rajallisen lattiapinnan takia oikeasti hyötykäyttöön. 

Äidin banaanikakkusta ja aikuistumisesta

 Äitini tekee älyttömän hyvää banaanikakkua. Koitin tehdä kakkua tänään, mutta lopputulos oli tietysti se perinteinen, eli eihän se maistunut tai edes näyttänyt samalta. Täytyy varmaan suorittaa taas pientä hiontaa (ja kysyä äidiltä pari vinkkiä). Mikä siinä muuten on, että aikuisena omat sukujuuret jotenkin korostuu? Pitää tehdä sitä äitin kakkua, ostaa lapsuudenkodista muistuttavia tuikkukippoja, kantaa mukana vanhoja kaiuttimia ja kieltäytyä ehdottomasti kaikista ehdotuksista, jotka koskevat vanhan pirtinpenkin hävittämistä. 

Mutta niinhän se on. Otamme kotoa sen minkä haluamme ja muokkaamme sitä omaksemme. Mäkin otin evääksi maailmalle paljon luovaa hulluutta ja kokeilemisen halua. Välillä on hyvä hakea kotoa niitä unohtuneita asioita, kuten banaanikakun ohjetta ja pään silitystä, ja mennä taas kokeilemaan niitä omia siipiä. Luulenkin, että äitini banaanikakku muuntuu tämän kotoiluun retkahtaneen, kaupungissa asuvan kasvissyöjän käsissä vegaaniksi tammikuun vegaanikoitosta varten. 

Tarina lapsuudesta muistuttavista tuikkukipoista

Muistan lapsuudestani kullan sävyisen tuikkukipon. Kipossa oli sydämen muotoisia reikiä, ja kun sisälle laittoi kynttilän, sydämet heijastuivat hämärässä seiniin. Rakastin lapsena tuota kippoa ja sen sydämiä. Kasvaessani kiposta, kuten monesta muustakin lapsuudenkotini asiasta, tuli auttamattoman vanhanaikaisia.

Vuodet kuluivat. Sitten eräänä päivänä, itseasiassa eilen, huomasin Mimmillä samanlaisia kullan sävyisiä kippoja. Kipoissa ei ollut sydämiä, vaan ajan saatossa hyvinkin pyöreiksi kuluneita ristejä. Näytin kulhoja äidilleni ja kysyin, oliko sydänkippo vielä jossakin jemmassa. Oli kuulemma, ja saisin sen kunhan äitini taas törmäisi siihen. Tyydyin vastaukseen ja jätin kipot kirppikselle.

Mietin kippoja lauantai-iltana. Sunnutaiaamuna huomasin Kotipalapelin postauksen täsmälleen samanlaisista tuikkukipoista. Iltapäivällä nakkasin Pojan tarakalle ja poljin lähes epätoivoisena Mimmille korjaamaan virhettäni. Siellä ne olivat, kaksi tuikkukippoa, 50 senttiä kappale. Kannoin ne sieltä kotiin Arabian lautasen kera. Ihania löytöjä, kaikki kolme.

Ensimmäiset tilaussukat

Luokkakaverini kysyi, voisiko hän tilata minulta villasukkia lapsilleen. Isommista piti saada unisexit ja pienempiin toivottiin kirkkaita värejä, erityisesti vihreää. Tälläiset niistä sitten tuli, ensimmäisistä tilaussukistani. Olenhan mä toki tehnyt kavereilleni ennenkin sukkia, mutta ne ovat olleet lahjoja.  Näistä sen sijaan maksetaan. Aika jännää...

Seuraavaksi alkaa joululahjasukkien teko.  Mistä tulikin mieleen, että voisin siirtää  tee-se-itse lahjalistani julkaisua marraskuun alulle. Lista tuntuu aikaistuvan joka vuosi, ensi vuonna se tulee jo varmaan lokakuussa... No ei vaines, ei varmasti tule koskaan lokakuun puolella. Viime vuosien listat löytyvät tästä ja tästä, jos joku niitä jo kaipaa.

Huuto.net ja Marimekko

Kuten moni tietää, mulla on pikku fiksaatio Marimekon raitapaitoihin. Olin suunnitellut kesästä asti, että pitäisi saada kaikki marit samaan kuvaan ja tänään se päivä vihdoin tuli. Okei, tästä uupuu ainakin 3 raitatuotetta (2 oli pesussa ja yksi mulla päällä. Pojan sängyn altakin saattaa löytyä vielä muutama). Ylpeydekseni voin sanoa, että vaikka tässä huushollissa on näin äkkiä laskemalla 42 (??????????????) Marimekon vaatetta, mä olen ostanut niistä vain 6 uutena. Muut ovat kulkeutuneet meille huutiksesta, Uffilta, Mimmilta, Manhattanilta ja sukulaisilta. Oikestaan mun fiksaationi on siis paitsi esteettisesti valtavan miellyttävä, mutta myös ekoteko. Nuo paidat kun eivät mene miksikään, ja hajonneistakin teen vaikkapa pipoja. Voin siis hyvillä mielin jatkaa harrastustani ja vaatettaa vielä lapsenlapsenikin raitoihin. Hih.

Laitoin muuten huutikseen Pojan vanhoja vaatteita ja parit sipsipussipussit. Klik

Viherpeukalon villiintyyminen

 Taisin viimeksi kirjoittaa viherpeukalostani kesäkuussa (klik), jolloin patio täyttyi kasveista, vaikka sisällä selviytyi vain palmuvehka ja muutama onnekas siemenestä itänyt mandariini/sitruuna. Kuten ensimmäisestä kuvasta on helppo huomata, asiat ovat nykyään toisin. Jopa siinä määrin, että Poika kutsuu olohuonettamme välillä kukkakaupaksi. Ja ei, kaikki huushollin viherkasvit eivät ole tuossa ensimmäisessä kuvassa, määrä tuplaantuu kyllä helposti siirryttäessä lopusta olohuoneesta keittiöön ja lopulta mun makuuhuoneeseen. 

Olin ennen aivan onneton huonekasvejen kanssa. Ainut kasvi joka selvisi hengissä käsittelystäni oli palmuvehka, jonka kanssa olemmekin matkanneet yhdessä 8 vuotta. Nykyään se on tosin jaettu useampaan ruukkuun. Viime kesä taisi olla jonkinlainen käänne kohta, sillä nykyään meillä on ihan älyttömästi kasveja (lakkasin lastemasta 25. kohdalla...) ja ne pysyvät hengissä! Sain jopa Pojan kaataman rahapuun jaoteltua ja juurrutettua uudelleen ja sitrushedelmien taimia meillä alkaa olla kohta pienen hedelmäpuutarhan verran. Seuraavaksi taidamme kokeilla tammien kasvatusta, niin innokkaasti Poika on kerännyt tammenterhoja keittiön lasipurkkiin. Vielä kun saisin kasvatettua salaattia! Kyllä, voin kasvattaa sitruunapuun siemenestä, mutta salaatti ei meillä kasva neljää senttiä suuremmaksi. Tasan evät käy onnen lahjat.

Laiskat raidat

 Tiistaisella laivareissulla valmistui kokonainen sukka ja keskiviikkona sitten loput toiseen.  Dziin sukat saivat siis loppusilauksensa toissapäivänä. Nuo Polkka-langan aiheuttamat laiskat raidan ovat kyllä aika mukavat, taidan ostaa vastaavaa lankaa toistekkin. 

Nyt on pakko mennä, neuloosi kutsuu minua syleilyynsä sohvalle. 

PS. Jee, galluppiin on tullut vastauksia! Pistäkää vaan lisää mielipiteitä tulemaan.

Kutovia kätilöopiskelijoita ja kantapääkiksejä

 Lupasin tehdä Maisalle sukat vuonna nakki ja papu. Se taisi olla viime viikon tiistai kun otin vihdoin härkää sarvista ja lähdin kouluun mukanani puikot ja limeä Nallea. Ilokseni huomasin, että viikon aikana luennoillamme alkoi kutoa kaksi muutakin kätilöopiskelijaa. Vaikka onhan se aika klisee, ottaen huomioon Suomen kaikki tuhannet kutovat yöhoitajat ja mielikuvan, joka ihmisillä on kätilöistä ja kätilöopiskelijoista. Valmistuessamme jokainen luokaltamme on varmasti oppinut kutomaan. Lupasin vielä opettaa muutamalle sen ainoan oikean, eli vahvistetun kantapään.

Mä en ole puhunut tästä muiden kutojien kanssa, mutta saan henkilökohtaisesti valtavaa tyydytystä saadessani aikaiseksi tuollaisen oppikirjakantapään. Erityisesti tuo Dziille Polkka-langasta valmistuvista sukista ensimmäinen omaa vallan kantapääkiksejä aiheuttavan kantapään. Tää kantapääjuttu juontuu varmaan jostain yläasteen käsityötunnilta. Meillä oli kyllä ihana ja kärsivällinen opettaja, mutta oh boy mä olin huono kutomaan sillon! Nyt, kun osaan jo kutoa, olen pakahtua ylpeydestä aina saadessani aikaiseksi täydellisen kantapään. On vain ajan kysymys koska meidän äiti kieltäytyy meillä käydessään katsomasta yhtäkään villasukan kantapäätä, mä kun kannan niitä sille esiteltäväksi kuin kissa hiiriä. 

Vielä asiasta kolmanteen, eli blogin sivupalkin yläreunaan on ilmestynyt galluppi blogiin toivottavasta sisällöstä. Pari vastaajaa sinne olikin eksynyt ilman opastusta, mutta lisämielipiteitä kaivataan! 

Fiilistelyä

 Meillä on juhlittu torstaista sunnuntaihin. Juhliminen on kivaa, mutta onneksi se on nyt ohi. Laitoin tänne tämmösiä fiilistelykuvia sieltä sun täältä, pääasiassa tältä päivältä. Viimeinen kuva on poikkeuksellisesti eräästä Pojan saamasta lahjasta. Kyseessä on siis itse kasattu pakkaus erilaisia hoitotarvikkeita, sekä "lääkkeitä". Muistan, kun bestikseni kyseli tekstiviestin välityksellä Pojan lahjatoiveita ja Poika totesi: "No jotain lääkäritarvikkeita... jos se löytää". Voitte vaan kuvitella tuon jätkän ilmeen kun hän avasi lahjan! Ihan paras. (Miten tää teksti tökkii tälleen tänään? Taidanpa mennä nukkumaan...)

5 vuotta

5 vuotta on valtavan pitkä aika ja samalla järkyttävän lyhyt. Kuka antoi Pojalle luvan kasvaa noin isoksi, vastahan se syntyi! Vastahan toi body oli sille auttamattoman iso... Voi huokaus.

Onnea Poika 5 vuotta! ♥

Ensimmäinen kahvikassikokeilu

 On yleisesti tiedossa oleva fakta. että mun rakas äitini on aikamoinen hamsteri, eikä omena ole kauas puusta pudonnut. Toinen yleisesti tiedossa oleva fakta äidistäni on, että hän juo paljon kahvia. Siis oikeasti todella paljon, ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kolmas fakta, joka ei sinäänsä liity äitiini, on että punotut kahvipussikassit ovat aikas kivan näköisiä. Kun nämä kaikki kolme asiaa yhdistää, kukaan tuskin yllätyy kuullessaan, että mulla oli vielä lauantaina kolme (3) pussillista tyhjiä kahvipusseja kaapissani. Nyt niitä on enää joku 2,5 pussillista, sillä kokeilin viikonloppuna viimein kahvikassin tekemistä. Suikaleiden ompelussa meinasi mennä hermot (meillä ei siis ole koko huushollissa ainuttakaan pyykkipoikaa), mutta itse punominen meni ihan hyvin. Seuraavaksi voisin kokeilla kuumaliimapyssyä suikaleisiin.

Ensimmäiseksi kokeiluksi toi onnistu musta ihan hyvin, tai no, ainakin Poika on vallan ihastunut sihen. Luulempa, että kori pääseekin Pojan leikkiruokien säilytykseen. 

Helppo ohje punottuun kahvipussikassiin löytyy täältä.