4.4.2015

Lauantaiaamujen pelastajat

 Nyt on tytöllä sateenkaarisukat. Näissä on ihana vaeltaa kylminä lauantaiaamuina, antaa polveen asti yltävien varsien rullaantua peppipitkätossumaisiksi väri-ilotteluiksi nilkkoihin. Tiedä sitten pysyvätkö sukat oikeasti polvien kohdalla tarpeen tullen, mutta toistaiseksi olen käyttänyt näitä kotioloissa.

Kohti parempia aamuja.

3.4.2015

Lehtikaalilettuja


Lehtikaaliletut
8 kappaletta

4 isoa lehtikaalin lehteä
5dl maustamatonta soijamaitoa
loraus öljyä
hieman suolaa

Heitä kaikki kulhoon ja vedä sauvasekoittimella sileäksi. Jos omaan jonkun kätevämmän silppumisvälineen, käytä sitä. Anna taikinan turvota. Paista Keijussa lettupannulla.


Poika pisti päälle vadelmahilloa 
ja mä puolukkahilloa 
ja molemmat olivat myytyjä.